maanantai 29. elokuuta 2011

Viimeistä viedään...

Jei!

Sellaista. Eilinen jäikin päivitysten osalta tekemättä. Eli palataan Lauantain iltaan, kun oltiinj vähän kattelemassa kauppoja. Oltiin kierrelty hyvä tovi putiikkeja kun iski nälkä päälle. No, katsottiin että tuossapa kiva kuppila, mennään siihen syömään. Ei siinä, kivanoloinen paikka. Tilattiin ensin valkosipulileivät ja juomat. Kokista ja olutta. Ruoaksi mulle pippuripihvi ja Ninnulle kanaa pippurikastikkeessa. Kanan kanssa riisiä ja lihan kanssa ranskalaisia... Tai näin sen piti olla. No, juomat ja leivät tuli oikein pöytään. Ruoan kanssa sitten kesti, kesti, kesti... Vaikka juuri muita ruokailijoita ei ollut. Olisi pitänyt huolestua.. Ruoat tuli vihdoin ja neolikin... aika järkkyä. Molemmat annokset tuli riisin kanssa, jossa oli sieniä. Paakkusta... Pihvi oli kuin kumisaappaan pohja. Vaikutti siltä kuin se olisi kolmeen kertaan pakastettu ja kirveellä veistetty jäisestä köntistä ja paistettu liian kuumalla pannulla päin helvettiä. Ninnu kana oli pelkkää kanan läskiä. Totesin että niitä ei voi syödä ja "tarjoilija" paikalle. Annoin palaa täyslaidallisen melko painokelvotonta tekstiä. Lopulta suostuimme maksamaan puolet loppusummasta (reilu kymmenen euroa). Kamat jäi pöytään ja vitutus oli aika maximus. Otti päähän sen verran rajusti, että meinas nälkäkin hävitä. Mutta ei sentään... Käveltiin sitten aiemmin hyväksi todettuun raflaan ja mä otin pasta bolognesen ja Ninnu pizzan. Tälläkään kertaa tämä paikka ei pettänyt. Ravintola oli Glade Viking/amfora(tai jotain sinne päin). Kierreltiin vielä hetki ja siitä hotellille...

Eilen menikin aamu ja alkuiltapäivä altaalla makoillen. Mä makasin paita päällä varjossa, pikkusen iho punoittaen. Surffailin netissä, altaalla kun kuuluu WLAN. Onneksi. Ninnu jatkoi käristämistä. Siitä pikkupäikkäreille huoneeseen ja ilta alkoikin olla käsillä. Illalla käytiin syömässä laivassa. Ruoka oli hyvää, vaikkakin melko arvokas paikka. Hienointa oli että laiva oli kuivalla maalla :) Mulla meinas olla vaan tarkalla, kun ei pystynyt suorana kävelemään matalien tilojen takia :) Illalla sain sovittua Mikan kanssa paluukyytijärjestelystä samalla kun oltiin tekemässä JÄLLEEN tuliaisostoksia. Hotellilla oltiin takaisin ennen puoltayötä, kuten joka ilta tähän mennessä. Kuuntelin vielä äänikirjaa lähes kahteen ja olikin uniaika... Tämä aamu on mennytkin jälleen kerran altaanreunalla tähän asti, äsken kävin toisen kerran selkäniskahieronnassa ja Ninnu lähtikin pakkaamaan yms huoneeseen. Vielä tänään katselemaan josko sitä vielä jotain kivaa löytyisi. Kuten laukkuja kenkiä paitoja yms... Niitä riittää täällä, hinnatkaan ei hirvittäviä ole. Vaikka tämä on nykyään kalliimpi kuin sunny beach. Tuntuu että tää Kultahietikko on muutenkin enempi lapsiperheiden ja vanhempien ihmisten suosiossa kuin nuorten, mitä taas sunny beach oli. Huomenna aamulla onkin kotiinlähdön aika. Lento lähtee muistaakseni jo klo 11, joten hotellilta lähdetään jo klo 8 jälkeen. Klo 14 pitäisi olla takaisin Helsinki-Vantaalla. Lento on DK902 (muistaakseni) ja lentoa voi seurata vaikka osoitteessa http://www.flightradar24.com. Kohta alkaa ollakkin aika siirtyä sisätiloihin. Loma on ollut tähänmennessä todella rentouttava, on saanut olla vaan ja olla tekemättä mitään mitä ei halua. Sitä on LOMA. Vielä sitä on onneksi vajaa viikko jäljellä, vasta ensi maanantaina takaisin töihin. Mutta sitä ei vielä tarvitse miettiä. Seuraava päivitys ehkä kotoa, ehkä aiemmin.

Terviisin: Teemu & Ninnu (29.8.2011 klo 14.04)

lauantai 27. elokuuta 2011

Pari päivää...

Dodiih.

Eilinen jäikin päivityksen osalta tekemättä, ei eilen suurempia tapahtunut. Aamun ja iltapäivän maattiin altaalla koittaen saada nahka käristymään. Kuuma oli mutta eipä siinä hullua hurskaammaksi tullut :) Illan lähtiessä pian hiipimään, lähdettiin jälleen tuolle ainokaiselle oikealle kadulle kävelemään ja ostoksia katselemaan. Olikin paljon väkeä liikkeellä. Eilen ja tänään on ollut täällä todella kova tuuli, parimetriset aallot on hakannut rantaa... tästä kuvia myöhemmin. Illansuussa istuttiin jälleen ottaa pikku cocktailit tuommoseen rannassa olevaan baariin. Alkoholilliset drinkit maksaa siell 4,50Lv eli reilut 2€ kpl. Siitä jatkettiin matkaa ihan sataman päätyyn asti, sinne on hotellin kohdilta n. 3km matka. Takaisinpäin tultiin taas pikkujunalla. Paluumatkalla hypättiin kyydistä vähän ennen "päättäriä". Siellä käytiin apteekissa ostamassa ERITTÄIN hirveän makuista yskänlääkettä, sen on maun perusteella oltava ehkä maailman parasta siihen tarkoitukseen... Lisäksi pikku tuliaisostoksia tuli tehtyä myös. Täällä on sitä melkein aitoa adidaksen verkkaria kadut pullollaan. Vielä ennen hotellille paluuta nähtiin ilotulitus (paukkunut joka ilta n.klo 22.00) ja pientä iltapalaa käytiin vielä syömässä. Ilta meni siinä. Tänään aamulla herättiin ilman kellonsoittoa jo klo 7.30. Hullua... Käytiin aamupalalla ja lähdettiin katselemaan vähän maisemia yhdelle mäelle. Syykin tuolle mäelle menolle oli, sen jokainen jotain meiän harrastuksista tietävä arvaakin. Mutta matka oli melko mielenkiintoinen... Lähtö patikkamatkalle tapahtui sieltä sataman päädystä, jossa meinasi epäusko iskeä... Kiivettiin jumalaton mäki ylös, matkanvarrella oli isoja kaivettuja kuoppia keskellä polkua, läpipääsemätöntä kasvustoa polulla ja nähtiinpä ekaa kertaa luonnossa elävänä kilpikonna! Lisäksi tuli haavoja piikkipuskista jne... Lopulta löysimme kuin löysimmekin perille tuolle paikalle joka päämäärämme oli. Paikka on hylätty ja raunioitunut/autioitunut vanha ravintola. Siellä ei tietojen mukaan ole ollut mitään toimintaa n. 20v aikana. Aika mielenkiintoinen paikka, kuvia siitä tulee myös mun kuvagalleriaan Linkki kuviin. Hieno näköala. Paluumatka sieltä olikin huomattavasti helpompi tietäpitkin. Pöljänpolkua mennessä... mutta olisi taas helpon reitin valitsemalla jäänyt vaille montaa kokemusta :) Hotellilla oltiin parintunnin reissun jälkeen yhdentoista jälkeen. Siitä hetkeksi altaalle ennen lounasta ja lounaalta altaalle. Tulipa käytyä myös hotellilla niska-hartia-hieronnassa. Ihan helmeä. Pienet iltapäiväviilennykset itsensäpolton jälkeen, tänään paloimme molemmat ekan kerran tällä reissulla... Vaikka ei altaalla muutamaa tuntia enempää oltu. Perskeles, multa palo rinta ja ninnulta selkä... No, nyt tänään toiseen suuntaan kävelemään, eli Varnaa kohti... Sinne rantaa ei ole kuin ehkä n. kilometri. Uutta blogia pukkaa heti kun on jotakin muutakin kerrottavaa kuin alkoholismin tai ihosyövän hankkimisesta kertova toiminta :) Rannalla on tänään muuten ollut punaiset liput, video galleriassa kertoo kyllä miksi...

Edittiä: Pari asiaa on unohtunut mainita kokoajan. Ensimmäiset tutut tulivat vastaan jo ekana vai tokana päivänä, ei olisi uskonut... Työtuttava eräältä meidän asiakkaalta... Huh. Samassa hotellissa, tietenkin. Ovat vain eri matkanjärjestäjän matkalla.  Lisäksi tuolla hotlan raflassa on töissä nainen, joka on vielä pienempi kuin Ninnu, Ninnu on varmaa ainaki 10cm pitempi... Ihmeitä siis sattuu :)

Terveisin: Lomastaan kärsivät :D (27.8.2011 klo 17.20)


torstai 25. elokuuta 2011

Iltaa istumassa ja Varnassa kävelyllä

Dodiih. Eilisilta meni jälleen kovinkin rauhallisissa merkeissä. Käytiin muutaman kilometrin iltapäiväkävelyllä tuolla rantakadulla, melko aneeminen paikka... Kuuma ku perkele ja näemmä liian vähän taukopaikkoja :) Iltasella sitten ajateltiin ottaa hotellin häppyhourilla yhet ja voi jösses. Olikin sitten joku paskaa musiikkia ja tanssiesitystä vetävä porukka vetää showtaan, musiikki tuli helvetin lujaa, huonoilla vehkeillä ja paskalla solistilla... No se show onneksi loppui nopeasti. Alkoi jo simmu painaa joten nukkumaan... Tänäaamuna sitten kasin korvilla ylös ja aamupalalle. Eilen aamulla Kaakao oli jopa kaakaon makuista, tänään tuntui että oli mennyt huono automaattikahvi sekaisin kaakaon kanssa... Letut vetästiin kyllä ja sitten suunnittelemaan Varnaan lähtöä. Kävelimme hotellilta pikkupätkän rantsua kohti mistä bongattiin taksi. Matka Varnaan maksoi n. 15€, eli melko arvokasta mutta eipä tarvinnut matkustaa ilmastoimattomassa bussissa. Varnaan päästyämme kävimme hakemassa heti alkuun yhen kätkön, basic micro rännissä... Pääasiallinen tarkoitus oli löytää jotakin tuliaisia kotiinviemisiksi, mutta paikallisilla markkinoilla ei ollut kuin hemmetisti hedelmiä joita ei viitsi täältä roudata vaikka eipä nuo kalliita ollut. Jotain hintojakin jäi mieleen, kuten esim vesimeloni n.0,20€/kilo. Ei paha. Lippiksetkin oli halpoja, n.2,5€ kpl automerkillä painettuna. Ooppelin lippiksiä ei ollut kuin ferrarin väreissä niin jäi ostamatta. Yhteensä kävelyä tuli useampia kilometrejä, tosin melko rauhallisella tahdilla. Mitään havaintoa ei ole, mitä täällä lämpötilat ovat, mutta uskoisin että kolmenkympin nurkilla mennään taas. Nyt ollaan uima-altaalla, Ninnu kärventää itseään tuossa ja mä päivittelen blogia... Komeita vanhoja rakennuksia oli kyllä Varnassa, isoja kirkkoja, patsaita yms. Paluumatka hotellille oli n.25Levaa eli n.12,50€, tosin se matkalla oli erikoista että heti kaupungin ulkopuolella kuski kääntyi paikalliselle Shell-huoltamolle, sanoi tankkaajapojulle jotain joka alkoi tankkaamaan autoa. Kuski itte pinkasi vessaan ja maksamaan :) Eipä suomessa oo kesken taksikyydin kuski pysähtynyt tankkaamaan :) Autona oli muuten Opel Zafira <3. Tälle illalle ei suunnitelmia olekkaan, eli todennäkösesti pikku drinksut jossakin ja kiltisti nukkumaan. Ehkäpä jossakin voisi synttäreiden takia käydä jopa syömässä vähän paremmin. Kiitoksia myös tätä kautta kaikille onnittelujalaittaneille, teitä on jo paljon :) Kiitos. Kultahietikko kiittää, palataan taas myöhemmin asiaan.

Teemu & Ninnu

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Day 2

Päivää.

Eilinen ilta päättyi hyvin lyhyeen. Edellisen blogin jälkeen lähdimme kävelemään rantakadulle. Paljon ihmisiä ja todella pimeää. Oli kauppiasta, sisäänheittäjää ja kaikennäköstä. Pikkujunan alle meinattiin jäädä :) Yhdellä baarilla käytiin drikit juomassa, paikka valittiin ihan summassa. No, mukava rantaravintola. Juomat on täällä kyllä edullisia. Happy Hour kestää koko päivän. Melko outo käsite tunnista... Juotiin sex on the beachit (kaks yhen hinnalla=paikallinen happy hour). Hintaa drinkeille jäi yhteensä 6,90Lv=alle 4€. eli pari euroa kappale. Mielestäni hyvinkin kohtuullista... Siinä paukkuja imeskellessä alkoi simmu painaa ja matka kohti hotellia... Matkalla käytiin vielä "supermarketissa" nimeltään Aldo. Vissiin joku ihan ketjutyyppinen. Halpa se ei ollut mutta valikoima kohdallaan. Juotavaa (vettä ja energiajuomaa), naposteltavaa ja vähän kaikkea niin hinta n.9€. Ei se paha ollut. Jälleen kerran voi tässä kertoa, että korkeuserot on melko suuret. Paljon rappusia yms. Meidän hotellilta ei merenrantaan ole kuin ehkä 150m mutta korkeuseroa on jo varmasti toistakymmentämetriä, helposti. Nukkumassa oltiin jo ehkä yhdentoista aikaa, ei kauheita yöeläjiä :) Muutama sivu kirjaa (Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani) ja sitten unta palloon. Heräsin joskus ehkä 6.40, järkyttävään päänsärkyyn... Huono sänky, huonot tyynyt ja edellisen illan drinksut, viinit oluet yms ja vähiin jääneet unet varmasti teki tehtävänsä. Myös orastavaa flunssaa meinaa pukata, kurkku karheena ja nekku vuotaa. Siistii. No ei mitää, ysin aikaa sitten ylös ja buranaa naamaan. Aamupala oli todella kattava, mutta meikäläisen aamuipalan nautiskelua jotka tietävät, tyydyin mukilliseen kuumaa kaakaota. Jos sitä huomenna sitten naatiskelisi enemmän. Muuten on tämä päivä mennyt altaalla uiden ja löhöten. Mahtavaa aivojentyhjennystä. Lounasta käytiin vetäsee, aikamoista huttua mutta kyllä siitä nälkä lähti. Nyt taas altaalla, onneksi täällä toimii wlan hyvin, voi tän päivityksen tehdä tässäkin. Ehkäpä illalla lisää jos on jotakin kerrottavaa.
Loma on ihmisen parasta aikaa!


Terveisin, me täältä kaukaa (24.8.2011 klo 13:28)

PS. näyttää blogiin tulevan mitä ihmeellisimpiä kellonaikoja järjestelmän puolesta, pitänee hieman tutkia...


tiistai 23. elokuuta 2011

Ensimmäinen ilta

Noniin. Matka menikin sitten sen suuremmitta kommelluksitta kun oltiin kansainväliselle puolelle päästy. Edellistä blogia kirjoitellessa naatiskelimme aamiaista lentokentällä. Kaksi sämpylää ja pieni limu n.11€. melko edullista. Lento meni ihan hyvin, paitsi että lentokoneen jakkarat aiheutti akuutin puutumisilmiön istumalihaksissa. No, 2,5h menee helposti. Lento oli jopa ajoissa, joka oli mukava juttu. Lennolla ei tarjoilua sen kummemmin ollutkaan, kaikki ryöstöhintasta. Limutölkki 0,33l 2,50€. Huoh. Vertailun vuoksi, olimme äsken Tjäreborgin tervetuloatilaisuudessa jossa ostin ravintolassa oluen, 3,50lv eli n. 1,75€, iso tuoppi.

Lentokentällä pääsimme nopeasti ulos koneesta ja siitä bussilla terminaaliin. Passintarkastus sujui reippaasti ja sitten odottamaan laukkuja. Odotettiin melkein tunti, kunnes näytölle napsahti lentomme numero DK901. Sitten odottelua vielä ja melkein viimeisten joukossa tuli laukkumme. Onneksi perille ja vieläpä ehjänä. Positiivista. Bussi löytyi nopeasti. Kuski, todella kiukkusen oloinen, nosteli laukut kyytiin. Bussi oli vanha ja ahdas, mutta toi matkamme joka kesti n.45min perille asti. Hotellimme, Golden Yavor on hieno. Huone on iso yksiö, josta löytyy jääkaappi, liesi kahvinkeitin yms. Valitettavasti parveke ei ole merelle, joka olisikin ollut liikaa vaadittu. Saimme huoneen heti, vaikka kello oli vasta alle puolen päivän kun olimme hotellissa. Siitä syömään lounasta hotellille (meillä on all inclusive) ja siitä huoneeseen lukemaan ja perinteiset "teemun pikku päikkärit" eli 3h unta palloon. Kello lähestyi viittä ja oli aika lähteä ravintola Asgardia kohti jossa meillä oli se tervetuloatilaisuus. Siinä vaihdettiin muutama sana oppaan kanssa, ei ihmeempiä. Matkatarjontaa mietimme mutta hinnat ovat vähintääkin hirvittävät. Karmeeta ryöstöä.. Siellä meni tunti vähän toista ja takaisin hotellille. Matkaa tuohon ravintolaan oli jokunen sata metriä, siirtymät täällä ei ole kohtuuttoman pitkiä vaikka maasto onkin todella mäkistä. Vastoinkäymiset ovat toistaiseksi alun jälkeen loistanut poissaolollaan, vaikka mulla pientä flunssan tynkää meinaa olla. Nyt olisi aika lähteä viemään tämä kone huoneeseen ja alkaa ihmettelemään ekan illan iltaelämää. Jos vaikka ottaisi missioksi käydä jokaisessa baarissa loman aikana juomassa yhdet, mitä tuossa rantakadulla on... Tai sitten ei. Maksa voisi piipata melko reilusti siinä vaiheessa. No, jos sitä jonkun drinksun sitten vielä ottaisi :) Mutta, täällä ilta hämärtyy, alkaa yö(elämä). Mukavaa viikkoa kotosuomeen, koitamme päivitellä tätä blogia vähintään kerran päivässä, ehkä useamminkin.

T:Teemu ja Ninnu, Bulgaria, Varna, Kultahietikko.

maanantai 22. elokuuta 2011

Lähtöpäivä

Eli, tänään on 23.8.2011 ja kello on 6.05 kun tätä blogia avaan. Olemme jo erinäisten vaiheiden kautta selvinneet passintarkastuksen ohi, melkonen saavutus jo se. No aamu alkoi hyvin kun ystävämme heitti meidät aamulla kentälle. Jo siinä meinasi aikataulutukset mennä persiilleen mutta 4.30 startattiin kotoa kohti helsinki-vantaata. Pääsimme pienellä jonotuksella lähtöselvitykseen jossa annoimme tottakai passit ja paperit virkailijalle. Matkalaukut lähti matkalle ja me suuntasimme liput kourassa turvatarkastukseen. Vyö pois, läppäri pois laukusta kamat taskusta laatikkoon ja sitten turvatarkastukseen. Täti tahtoi nähdä matkalipun, sen hänelle ojensin. Kone ei piippaillut, kamat kantoon ja kohti passintarkastusta. Muutamankymmenen metrin jälkeen tajusin jotain puuttuvan... Mihin laitoin matkalipun? Matkalippu ei ole laukussa taskussa... Pakko oli jäädä turvatarkastuslaatikkoon. No siellähän se onneksi vielä oli, pystyssä reunaa vasten ja valkoinen puoli ulospäin valkoisessa laatikossa. No löytyi, onneksi. Matka jatkui kohti passintarkastus, ja n.100m kävelyn jälkeen totessin Ninnulle että anna mun passi. MISSÄ PASSIT? Taskujen, kassien kollaus ja ei ole passeja. Tässä vaiheessa kaikki mahdolliset kauhukuvat a:sta ö:hön kävi mielessä. käännös 180 astetta ja kohti lähtöselvitystiskiä. Ninnu lähti selvittämään asiaa. Meni tovi jos toinenki kun tuli viesti puhelimeen: "Löyty". Siinä sai taas huoahtaa että onneksi... Lähtöselvityksessä ollut kundi ei ikinä antanut niitä meille takaisin. Meinasi mieleswsä käydä että kiva soittaa Krisulle että haeppa meidät pois... No, nyt ollaan sitten onnellisesti menossa kohti konetta, mutta blogi oli pakko avata koska alku oli melko lupaava. Pelottaa jo tuleva:) Lentoyhtiö on siis Thomas Cook ja kohteena on Bulgaria, Kultahietokko ja hotelli on Golden Yavor. Tarina jatkuu perillä...